am-sprintti (17.05.2011)

Kakkoselle asti meni hyvin ja siinä totesinkin, että hyvin menee, joten ei kun vauhtia lisää. Aina, siis aina, siinä vaiheessa, kun ajattelee juoksua eikä suunnistusta homma karkaa lapasesta. Ajoin kolmosen pitkäksi, kun en nähnyt ruskealla merkattua iosa polkua harmaan avokallion päällä. Pienen pälyilyn jälkeen löysin itseni kartalle, mutta leiman jälkeen pimahti lopullisesti ja kuvittelin olevani nelosella, joten suunnistin suoraan kolmoselta vitoselle. Enkä edes tajunnut jättäneeni nelosta väliin, kun ohitin kakkosen uudelleen vastasuunnasta! Maalissa asia sitten selkesi.